| aktuelt | om museet | program | formidling | praktiske opplysninger | hovedside




ELÄVÄÄ VIIVAA.
PIIRROSTAIDETTA 150 VUODEN AJALTA

Lillehammerin taidemuseo järjestää 9.2.–1.6.2008 näyttelyn ”Elävää viivaa”.

Lillehammerin taidemuseon täyttää keväällä 2008 yksi kaikkein laajimmista piirustustaiteen näyttelyistä, joita Norjassa on esitetty. Näyttelyn töillä on historiallinen perspektiivi. Esittelemme monia taiteilijoita ja tekniikoita aina kansallisromanttisen tyylikauden luonnoksista nykypäivän itsenäisiin ilmaisulajeihin. Esillä on mm. Guden luonnoksia, Werenskioldin ja Kittelsenin kuvitustöitä, Munchin lyijykynäpiirroksia, lehtipiirroksia, sarjakuvia sekä nykytaiteen uusia tyylejä ja perinteen tulkintoja. Näyttelyn lähtökohtana on muun muassa Lillehammerin taidemuseon omistama suuri kokoelma Guden luonnoksia. Olemme myös huomanneet, että piirrostaiteen suosio kasvaa jatkuvasti. Viime vuosina on järjestetty paljon piirrosnäyttelyitä Norjassa ja ulkomailla. Norjalaisia piirtäjiä edustavat muun muassa Bjørn Ransve, Olav Christopher Jenssen, Vanessa Baird, Tiril Schrøder ja Sverre Malling, ja esillä on myös suomalaisten ja ruotsalaisten taiteilijoiden töitä. Esittelemme suomalaisen Tove Janssonin Muumipeikon ja ruotsalaisen Ilon Wiklandin Ronja Ryövärintyttären kuvitusta. Lisäksi näyttelyssä on edustettuna muun muassa Jockum Nordström (Ruotsi) sekä monia nuoria suomalaisia ja ruotsalaisia nykytaiteilijoita: Pirjetta Brander (S), John Court (S), IC-98 (Patrick Söderlund ja Visa Suonpää) (S), Mika Karhu (S), Nina Rantala (S), Stiina Saaristo (S), Ann Böttcher (R), Andreas Korsár (R), Oskar Korsár (R) ja Anna Ling (R).

Piirtäminen on taito, johon meillä kaikilla on jonkinlainen suhde. Piirtämisen muoto ja tarkoitus vaihtelevat suuresti ulottuen nopeasti tehdyistä luonnoksista tarkkoihin teknisiin piirroksiin ja yksityiskohtaisiin taideteoksiin. Olemme pääasiassa keskittyneet piirroksiin sanan suppeassa merkityksessä. Esittelemme paperille tehtyjä lyijykynä-, värikynä-, akvarelli- ja hiilitöitä mutta myös paikkasidonnaista ja suhteisiin perustuvaa taidetta sekä animaatioita. Olemme jättäneet pois tekniset piirustukset, insinöörien luonnokset, arkkitehtipiirustukset ja muut ns. toiminnalliset piirrokset. Huolimatta näyttelyn melko rajatusta määritelmästä ja kapea-alaisuudesta – edustettuna on 51 taiteilijaa (katso erillinen luettelo) – useampikin taiteilija olisi voinut olla esillä. Tarkoituksemme on kuitenkin tuoda näytteille edustava valikoima piirrostaidetta ja esitellä kultakin taiteilijalta useita teoksia.

Näyttelystä vastaavat museonhoitaja Cecilie Skeide ja Janeke Meyer Utne.

utne@lillehammerartmuseum.com puh. +47 6105 4465 / 414 74 958
cecilie.skeide@lillehammerartmuseum.com
puh. +47 6105 4466 / 478 55 366

Näyttelyn yhteydessä julkaistaan luettelo.


Hans Gude * Erik Werenskiold * Theodor Kittelsen * Edvard Munch * Olaf Gulbransson * Rolf Lunde * Frøydis Haavardsholm * Ridley Borchgrevink * Gösta Hammarlund* Chrix Dahl * Randi Monsen * Tove Jansson * Kjell Aukrust * Vanessa Baird * Pirjetta Brander * Ingun Bøhn * Ann Böttcher * John Court * Per Dybvig * Fam Ekman * Per Elvestuen * Ina Eriksen * Lars Fiske * Finn Graff * Jan Groth * Thore Hansen * Bjørn Hegardt * Mette Hellenes * Patrick Huse * IC-98 (Patrick Söderlund og Visa Suompää) * Olav Christopher Jenssen * Mika Karhu * Andreas Korsár * Oskar Korsár * Torill Kove * Steffen Kverneland * Anna Ling * Sverre Malling * Christian Messel * Jockum Nordström * Svein Nyhus * Bjørn Ransve * Nina Rantala * Stiina Saaristo * Tiril Schrøder * Inga Sætre * Helene Torp * Øyvind Torseter *Geza Janos Toth * Ilon Wikland.

Näyttelyä tukevat Pohjoismainen kulttuurirahasto ja FRAME - Finnish Fund for Art Exchange.






 



Copyright © 2006 Lillehammer Kunstmuseum. All rights reserved.
Reproduction or copying of images is prohibited.
Designed by - React Solutions AS